Mitä arki on? Mitä viikonloput on? Minulle ne ovat yhteensulaunutta puuroa. Ikinä ei tiedä mikä päivä on saati kellonaika kun kaikki noista edellä mainituista on menettäneet kaiken merkityksensä. Tietenkin pitäisi itse täyttää arki mielekkäällä tekemisellä, mutta ei tämä työkyvyttömyyseläke tällä iällä ole millään tavoin kadehdittava tila tai se ei laske/nosta mun arvoa kenenkään silmissä. Ainoastaan se, että on vapaa yhteiskunnasta ei automaattisesti tarkoita pelkkää hyvää.
Olen syrjäytynyt. Pahasti syrjäytynyt tästä yhteiskunnan rattaistosta ja se ei taas tunnu lainkaan miellyttävältä. Vaikka sitä toivoisikin olevansa vapaa yhteiskunnan velvotteista niin muistakaa se, että se ei automaattisesti tuo pelkkää iloa ja onnea. Tiedän, ylä- ja alamäet kuuluu ihmisen eloon, mutta tälle tielle kun on ryhtynyt (lue: pakotettu) niin tämä ei ole ollenkaan ihmisarvoista elämää. Suoranainen tuska pulppuaa päivittäin ja repii hiuksiaan kun elämällä ei ole mitään konkreettista sisältöä. Onhan noita klubitaloja sun muita, mutta haluan tehdä jotain konkreettista tämän yhteiskunnan hyväksi, muuta kuin kutoa villasukkia.
Ei tämä mikään loma ole, pakkolomaksi paremminkin kutsuisin. Seuraavan kerran kun "kadehditte" tällaista elämäntyyliä niin annan revolverin ja kuusi luotia, jolla voit aloittaa venälaisen ruletin leikkimisen.
Monday 21 March 2016
Wednesday 24 February 2016
R Y H T I L I I K E
Taas se hetki elämässä kun tarkastelee sitä realistisesti ja todenmukaisella tavalla. Kamalaa. Tässä ei auta muu kuin oikeasti pyytää apua ja koettaa tarkastella asioita turvallisessa ympäristössä ja katsahtaa siellä tulevaisuuteen, sillä omin avuin en nyt pärjää. On se mukavaa huomata, että on ystäviä keneen tukeutua ja saada siitä vertaistukea.
Nyt on vaikeat ajat tämän pojanklopin elämässä ja tulen nousemaan jälleen, en kuin Feenix-lintu vaan kuin oikea ihminen, takaisin jaloilleen. Tämä monen mielestä mukava loma ei ole mukavaa, tämä on pakkoloma, jolle ihminen pakotetaan siinä vaiheessa kun et sovikaan yhteiskuntaan. Olen sössinyt asioita ihan huolella ja saanut ihmisiä karkotettua elämästäni tällä käytöksellä ja mietin, että kuinka monta siltaa olen huomaamattani polttanut. Kai se on piilevä pyromaani, joka sotkee elämäni täydelliseen umpisolmuun. Itse olen tästä kaikesta vastuussaa, enkä syytä muita kuin itseäni tilanteestani, johon olen itseni ajanut tuhoisasti, lähes huomaamatta.
Ajattelin saada palikat oikeasti kasaan rankalla työskentelyllä ja saada ihmisiä takaisin elämääni, valitettavasti olen nyt siinä pisteessä, että vielä ei siitä tule mitään. En uskalla toimia kunnolla tai en pysty toimimaan kunnolla sillä kognitiiviset taidot ovat yhtä enemmän ja enemmän ruosteessa. Ihan oma vika sekin.
Se peiliin katsominen ja sanoa itseään säälittäväksi pelkuriksi sai aikaan aivomyrskyn, jota läpi käyn nyt. Reality check tuli ja voisin sanoa itseäni tosiaan pelkuriksi, sillä en hyväksynyt totuutta ajoissa, vaan päästin itseni tähän pisteeseen. Onneksi tajusin vielä asian ajoissa ja pääsen hoitoon. Motivaatio on taivaissa, mutta muuten on todella tyhjä olo. Kuin elävä kuollut. Minulla alkaa tosiaan huumori loppua, mutta sitähän sanotaan, että hauskimmat ihmiset kärsivät eniten ja tuovat iloa ja onnea muiden elämään, että he eivät joutuisi kohtaamaan samaa kuin itse.
Olen... hoidon tarpeessa PISTE
Nyt on vaikeat ajat tämän pojanklopin elämässä ja tulen nousemaan jälleen, en kuin Feenix-lintu vaan kuin oikea ihminen, takaisin jaloilleen. Tämä monen mielestä mukava loma ei ole mukavaa, tämä on pakkoloma, jolle ihminen pakotetaan siinä vaiheessa kun et sovikaan yhteiskuntaan. Olen sössinyt asioita ihan huolella ja saanut ihmisiä karkotettua elämästäni tällä käytöksellä ja mietin, että kuinka monta siltaa olen huomaamattani polttanut. Kai se on piilevä pyromaani, joka sotkee elämäni täydelliseen umpisolmuun. Itse olen tästä kaikesta vastuussaa, enkä syytä muita kuin itseäni tilanteestani, johon olen itseni ajanut tuhoisasti, lähes huomaamatta.
Ajattelin saada palikat oikeasti kasaan rankalla työskentelyllä ja saada ihmisiä takaisin elämääni, valitettavasti olen nyt siinä pisteessä, että vielä ei siitä tule mitään. En uskalla toimia kunnolla tai en pysty toimimaan kunnolla sillä kognitiiviset taidot ovat yhtä enemmän ja enemmän ruosteessa. Ihan oma vika sekin.
Se peiliin katsominen ja sanoa itseään säälittäväksi pelkuriksi sai aikaan aivomyrskyn, jota läpi käyn nyt. Reality check tuli ja voisin sanoa itseäni tosiaan pelkuriksi, sillä en hyväksynyt totuutta ajoissa, vaan päästin itseni tähän pisteeseen. Onneksi tajusin vielä asian ajoissa ja pääsen hoitoon. Motivaatio on taivaissa, mutta muuten on todella tyhjä olo. Kuin elävä kuollut. Minulla alkaa tosiaan huumori loppua, mutta sitähän sanotaan, että hauskimmat ihmiset kärsivät eniten ja tuovat iloa ja onnea muiden elämään, että he eivät joutuisi kohtaamaan samaa kuin itse.
Olen... hoidon tarpeessa PISTE
Thursday 11 February 2016
S I A M E S E
Päätin jatkaa linjaani ja yrittää mahdollisimman hyvin purkaa otsikon ja tekstin välisen nimettömän ja tuntemattoman siteen. Tietenkin omaperäinen ja iskevä otsikko rakentaa lukijansa mieleen, joko kiinnostavan, neutraalin ja mustan aukon kokoisen mielikuvan minkälainen tuota "suurta" otsikkoa seuraava teksti mahtaisi olla. Lukiessaan otsikon aivot alkavat tuottamaan mielikuvia ja -yhtymiä mitä tulossa mahtaa olla.
Mitä jos mielenkiintoista otsikkoa ei keksi? Voiko sen irroittaa kontekstistaan ja luoda sillä oman taiteenlajinsa, jossa otsikko ja teksti elävät toisistaan riippumatonta elämää? Pystyykö lukijan mielen valjastamaan tuottamaan otsikosta ja tekstistä eriävää tuotetta? Miksei: luomalla tekstissä lukijalle kokemus siitä, että otsikko ja teksti eivät ole luotu samassa inspiraatiovimmassa, vaan erikseen toisista riippumattomissa tilanteissa. Kuinka tämän välittää lukijalle ja kuinka otsikosta saa kaikkein parhaiten luotua oman kokonaisuutensa? Mahdollisimman pitkä otsikko? Kenties lyhyt? Pitkällä otsikolla on erittäin helppo viedä lukijan mieltä kohti omaa tarkoitusperiään, mutta siinä menettää lukijan oman aivotyöskentelyn, joka taas on lyhyen otsikon mahtava piirre. Lyhyellä otsikolla on erittäin vaikeaa saada lukija tajuamaan sen tarkoitus ja se luo virhemahdollisuuden siihen, että lukija alkaa yhdistämään tekstiä itse otsikkoon tienviittojen ja ristiriitojen puuttuessa.
Vaikeutta lisää myös se kuinka otsikko on muotoiltu ja suuresti myös sen kiinnostavuus. Kuinka pitää lukija koukussa otsikkoon JA tekstiin sekä kuinka mieli saadaan tuottavuuden tielle? Jos asennoituminen on aina ollut sellainen, että luodaan tekstistä ja otsikosta omat kokonaisuutensa ongelmaa ei ole, mutta jos otsikko on muotoiltu tekstiä silmällä pitäen miten se vaikuttaa lopputulokseen? Olisiko tulos ollut toinen, jos otsikko ei tukisikaan tekstiä? Empiirisillä tutkimuksilla asiaan saisi konreettista faktatietoa, mutta on asia erikseen ketä tämä todellisuudessaan kiinnostaa. Ehkä tämä on vain omanlainen tapa ajatella asioita ja kokonaisuuksia - uusia, mielenkiintoisia sekä monesti myös irrelevantteja asioita tällä keinoin löytää helposti ja varmasti. On tietenkin hyvä miettiä miksi luoda kahta erilaista näkemystä tavallaan samasta asiasta? Luomalla kaksi eri kontekstia saadaan kaksi eri näkökulmaa.
Saadakseen lukijan miettimään itse otsikkoa ja tekstiä omina kokonaisuuksina tuon otsikon ja tekstin näkymätön suhde pitää tuhota jo mahdollisimman hyvissä ajoin tekstiä, jotta saadaan aikaan synapsien myötä kovenema aivomyrsky. Lukiessaan tekstiä ja kun otsikko on irroitettu kontekstista saadaan molemmat tekstit elämään omaa elämäänsä lukijan mielessä. Pohdintoja, mielipiteitä, outoa tunnetta. Se on tarkoitus. Lukija tavallaan luo valmiiksi kirjoitettuun tekstiin oman vastineensa tuon otsikon pohjalta ja osaa antaa erilaisia näkökulmia. Tämän ajattelutavan kaikkein vaikein osuus on se, miten lukija saadaan ajattelemaan otsikko omana entititeettinään, eikä vain sanaparina tai irrallisena leijuvina kirjaimina, vaan viereikkäin eri tasoilla matkaavina vuoristoratoina? Tietenkin tämä ajattelutapa ei todellakaan sovi kaikille ja monille tämä vaikuttaa niin irrationaaliselta, mutta onko siinä jotain väärää miettiessään erilaisia näkökulmia kirjoittamiseen?
Mitä jos mielenkiintoista otsikkoa ei keksi? Voiko sen irroittaa kontekstistaan ja luoda sillä oman taiteenlajinsa, jossa otsikko ja teksti elävät toisistaan riippumatonta elämää? Pystyykö lukijan mielen valjastamaan tuottamaan otsikosta ja tekstistä eriävää tuotetta? Miksei: luomalla tekstissä lukijalle kokemus siitä, että otsikko ja teksti eivät ole luotu samassa inspiraatiovimmassa, vaan erikseen toisista riippumattomissa tilanteissa. Kuinka tämän välittää lukijalle ja kuinka otsikosta saa kaikkein parhaiten luotua oman kokonaisuutensa? Mahdollisimman pitkä otsikko? Kenties lyhyt? Pitkällä otsikolla on erittäin helppo viedä lukijan mieltä kohti omaa tarkoitusperiään, mutta siinä menettää lukijan oman aivotyöskentelyn, joka taas on lyhyen otsikon mahtava piirre. Lyhyellä otsikolla on erittäin vaikeaa saada lukija tajuamaan sen tarkoitus ja se luo virhemahdollisuuden siihen, että lukija alkaa yhdistämään tekstiä itse otsikkoon tienviittojen ja ristiriitojen puuttuessa.
Vaikeutta lisää myös se kuinka otsikko on muotoiltu ja suuresti myös sen kiinnostavuus. Kuinka pitää lukija koukussa otsikkoon JA tekstiin sekä kuinka mieli saadaan tuottavuuden tielle? Jos asennoituminen on aina ollut sellainen, että luodaan tekstistä ja otsikosta omat kokonaisuutensa ongelmaa ei ole, mutta jos otsikko on muotoiltu tekstiä silmällä pitäen miten se vaikuttaa lopputulokseen? Olisiko tulos ollut toinen, jos otsikko ei tukisikaan tekstiä? Empiirisillä tutkimuksilla asiaan saisi konreettista faktatietoa, mutta on asia erikseen ketä tämä todellisuudessaan kiinnostaa. Ehkä tämä on vain omanlainen tapa ajatella asioita ja kokonaisuuksia - uusia, mielenkiintoisia sekä monesti myös irrelevantteja asioita tällä keinoin löytää helposti ja varmasti. On tietenkin hyvä miettiä miksi luoda kahta erilaista näkemystä tavallaan samasta asiasta? Luomalla kaksi eri kontekstia saadaan kaksi eri näkökulmaa.
Saadakseen lukijan miettimään itse otsikkoa ja tekstiä omina kokonaisuuksina tuon otsikon ja tekstin näkymätön suhde pitää tuhota jo mahdollisimman hyvissä ajoin tekstiä, jotta saadaan aikaan synapsien myötä kovenema aivomyrsky. Lukiessaan tekstiä ja kun otsikko on irroitettu kontekstista saadaan molemmat tekstit elämään omaa elämäänsä lukijan mielessä. Pohdintoja, mielipiteitä, outoa tunnetta. Se on tarkoitus. Lukija tavallaan luo valmiiksi kirjoitettuun tekstiin oman vastineensa tuon otsikon pohjalta ja osaa antaa erilaisia näkökulmia. Tämän ajattelutavan kaikkein vaikein osuus on se, miten lukija saadaan ajattelemaan otsikko omana entititeettinään, eikä vain sanaparina tai irrallisena leijuvina kirjaimina, vaan viereikkäin eri tasoilla matkaavina vuoristoratoina? Tietenkin tämä ajattelutapa ei todellakaan sovi kaikille ja monille tämä vaikuttaa niin irrationaaliselta, mutta onko siinä jotain väärää miettiessään erilaisia näkökulmia kirjoittamiseen?
C O M R A D E S
WILL YOU BE MY VALIUM?
Jaahas, se lähestyisi 14. helmikuuta, toveripäivää. Tuona päivänä vaalitaan toveruutta ja muistellaan toveruuden syvintä olemusta, mutta minulle se päivä on vain tavallinen päivä muiden joukossa, sillä minulle henkilökohtaisesti toveripäivä on vuoden jokainen päivä. Vaikka en kaikkiin tovereihin olekaan pitänyt yhteyttä niin muistakaa, että teillä kaikilla on paikka sydämessäni. Olette kaikki uniikkeja persoonia ja en halua päästää Teistä koskaan irti. Rakastan teitä omalla tavallani ja olette auttaneet minua jaksamaan elää tätä elämää.
Elämä on välillä heitellyt ja välillä se on yhtä ruusuilla tanssimista, vaikka piikit ovat joka askeleella tuntuneet, niin en ikinä aio hylätä tovereitani, vaikka minkälainen perkele pääni sisällä huutaisi mitä. Olen tutustunut Teihin mitä mielenkiintoisin tavoin, moni minut on hyljännyt, mutta sillä tavoin karsitaan jyvät akanoista. Olen edelleen sama Eemi kuin vuosia sitten, olen vain muovannut omaa itseäni minkälainen oikeasti olen sisältä ja se alkaa pieni askelin paistamaan kuoreni lävitse.
Toivon Teille toverit pelkkää hyvää ja muistakaa, vaikka en ole pitänyt yhteyttä niin olette silti mielessäni, päivittäin. Olen ujo ja aloitekyvytön ottamaan sitä ensimmäistä askeletta ottamaan keskusteluyhteyttä, jota koetan kovasti petrata.
Peace and love. Ootte mulle tärkeitä.
Jaahas, se lähestyisi 14. helmikuuta, toveripäivää. Tuona päivänä vaalitaan toveruutta ja muistellaan toveruuden syvintä olemusta, mutta minulle se päivä on vain tavallinen päivä muiden joukossa, sillä minulle henkilökohtaisesti toveripäivä on vuoden jokainen päivä. Vaikka en kaikkiin tovereihin olekaan pitänyt yhteyttä niin muistakaa, että teillä kaikilla on paikka sydämessäni. Olette kaikki uniikkeja persoonia ja en halua päästää Teistä koskaan irti. Rakastan teitä omalla tavallani ja olette auttaneet minua jaksamaan elää tätä elämää.
Elämä on välillä heitellyt ja välillä se on yhtä ruusuilla tanssimista, vaikka piikit ovat joka askeleella tuntuneet, niin en ikinä aio hylätä tovereitani, vaikka minkälainen perkele pääni sisällä huutaisi mitä. Olen tutustunut Teihin mitä mielenkiintoisin tavoin, moni minut on hyljännyt, mutta sillä tavoin karsitaan jyvät akanoista. Olen edelleen sama Eemi kuin vuosia sitten, olen vain muovannut omaa itseäni minkälainen oikeasti olen sisältä ja se alkaa pieni askelin paistamaan kuoreni lävitse.
Toivon Teille toverit pelkkää hyvää ja muistakaa, vaikka en ole pitänyt yhteyttä niin olette silti mielessäni, päivittäin. Olen ujo ja aloitekyvytön ottamaan sitä ensimmäistä askeletta ottamaan keskusteluyhteyttä, jota koetan kovasti petrata.
Peace and love. Ootte mulle tärkeitä.
T O I S EN L A I S E T
Tovereita on kolmenlaisia: enkeleitä, demoneita ja näiden risteytyksiä. Mihin kastiin sinä itsesi laitat kun peilaat meidän polkujamme? Toiselle demoni voi olla enkeli ja toiselle näiden molempien kombinaatio enkeli, Valontuoja. Jokainen näkee ihmisen omilla silmillään minkälaisena on henkilön kokenut, toisen demoni on toiselle enkeli ja edelleen.
Tuntuu aika haastavalta kohdata sellainen henkilö, joka on näiden risteytys, koska ikinä ei tiedä kumpi puoli sillä hetkellä on voitolla ja pääseekö kohtaamisesta positiivisessa mielessä loppuun saakka vai sekoittuuko mukaan myös sen demonin sakkaa, mutta näissä henkilöissä on hyvää se, että kun heidät oppii tuntemaan niin sen demonin aiheuttaman rikin onnistuu välttämään, vaikka se olisikin sillä hetkellä voitolla ajattelemalla sen hyviä ja positiivisia puolia.
Enkelit ovat kultaisia ja helpoiten toimeen tulevia, niiden kanssa kinastellaan hyvässä hengessä ja virheet annetaan helpolla anteeksi. Näitä minä haluan keräillä, mutta ei risteytykset tai demonit ole sen alempana kuin enkelitkään, kaikki samalla viivalla.
Demonit ovat häijyydessään kaikkein haastavimpia taistelukumppaneita ja nimenomaan taistelukumppaineita, se on iänkaikkista taistelua voitosta ja näiden kanssa saa olla tosiaan varuillaan ja valppaana. Näitäkin ystäväpiiristäni löytyy, mutta ei siitä voi heitä itseään syyttää, he ovat yleensä olosuhteiden uhreja ja heistäkin löytyy se kolikon toinen puoli kun jaksaa taistella heidän kanssaan pienen tovin. Nämä löytyvät yleensä lähimpänä sydäntä. En halua luopua heistä mistään hinnasta.
Tuntuu aika haastavalta kohdata sellainen henkilö, joka on näiden risteytys, koska ikinä ei tiedä kumpi puoli sillä hetkellä on voitolla ja pääseekö kohtaamisesta positiivisessa mielessä loppuun saakka vai sekoittuuko mukaan myös sen demonin sakkaa, mutta näissä henkilöissä on hyvää se, että kun heidät oppii tuntemaan niin sen demonin aiheuttaman rikin onnistuu välttämään, vaikka se olisikin sillä hetkellä voitolla ajattelemalla sen hyviä ja positiivisia puolia.
Enkelit ovat kultaisia ja helpoiten toimeen tulevia, niiden kanssa kinastellaan hyvässä hengessä ja virheet annetaan helpolla anteeksi. Näitä minä haluan keräillä, mutta ei risteytykset tai demonit ole sen alempana kuin enkelitkään, kaikki samalla viivalla.
Demonit ovat häijyydessään kaikkein haastavimpia taistelukumppaneita ja nimenomaan taistelukumppaineita, se on iänkaikkista taistelua voitosta ja näiden kanssa saa olla tosiaan varuillaan ja valppaana. Näitäkin ystäväpiiristäni löytyy, mutta ei siitä voi heitä itseään syyttää, he ovat yleensä olosuhteiden uhreja ja heistäkin löytyy se kolikon toinen puoli kun jaksaa taistella heidän kanssaan pienen tovin. Nämä löytyvät yleensä lähimpänä sydäntä. En halua luopua heistä mistään hinnasta.
M A S S A
Elintoverini eli muut ihmiset voisivat tosissaan välillä miettiä pienessä mielessään (kyllä, se on kaikilla aivan oma!), että kaikki "hyvä" tai "paha" on heitetty eteen vain sen takia, että te siihen jotenkin reagoisitte. Voitte kuvitella olevanne osana jotain megalomaanista tutkimusprojektia, jossa tällä kertaa me olemme niiden muurahaisten tilalle tässä akvaariossa mitä maailmankaikkeudeksi kutsutaan. Tai sitten ei. Kaikki ajatelkoon mitä ajattelevat, sehän tässä se pointti on. Olemme yksilöitä, emme osa tuota yhteiskunnan tuottamaa puuroutunutta massaa, jolla tuntuu olevan jonkinlainen HIVE-mind. Hirveää katsella kun ihmiset tuntuvat tyytyvän olemaan toistensa kopioita ja kukaan ei uskalla olla täysin itsensä.
Itse olen tuosta aivolimasta irrottautunut erilleen ja alkanut tuottamaan itsenäisiä ajatuksia ja tietoisuutta. Täytyy todeta sen olevan aika vaikea prosessi ja vieläkin osa minusta on osa tuota tietoisuuden perikuvaa. En jaksa enää miettiä mitä mieltä muut ovat minusta, vaan olen minkälainen olen. En jaksa esittää aina niin korrektia tai muuten vaan mielistelevää vaan ollakseni muiden mieleen ja antavan heille sellaisen kuvan, että olen heidän kanssaan tästä asiasta samaa mieltä. Tästä ajatusmallista tietenkin saattaa kummuta se että moni ei tykkää, jos asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä ja asiat sanotaankin niin kuin ne ovat vastaajan mielestä eikä kysyjän.
Yksinkertaisesti sanottuna minua ei kiinnosta muide mielipiteet kauhean paljoa, sillä jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiin ja arvosteluihinsa, niihin en ole pätevä sanomaan yhtään mitään tahi arvostelemaan niitä. Ainoa asia, jolle tässä elämässä elän on minä itse. Tuo saattaa kuulla hedonistiselta lausahdukselta, mutta tarkoitan tällä koko tarinalla sitä, että loppujen lopuksi sinä itse olet vastuussa elämästä ja siitä kuinka sen elät. Onko mukavampaa elää se kuten itse haluat vai sillä tavoin kuin muut sinun odottavat käyttäytyä? Mieluummin elän omaa elämää siitä nauttien kuin siinä kauheasti kärsien sitä kun elän muiden odottamien normien ja säädösten mukaisesti. Tällä elämäntyylillä saattaa moni silta takaa palaa, mutta on se sen arvoistakin ja yhden takaa poltetun sillan edestä löytää lukemattoman määtän uusia ja niiden päästä toivon mukaan itsenäisiä persoonia, joiden kanssa jakaa tämä ajattelumalli.
Stop the press! Tässä tuli sellainen ajatustulva pienen ajan sisään, etten ole enää oikein varma mitä kirjoitinkaan. Nyt voi sanoa, että kaikki nuo ajatukset lähtivät suoraan sieltä Gray Matterista, jota meillä kaikilla on. En jaksa edes lukea tuota uudelleen vaan julkaisen sen tälläisenä, koska muuten on iso riski sen muunteluun ja kokonaiskuvan särkyväisyyteen. Odotan itselleni nyt sellaista moment of claritya, että jaksaisin itsekin panostaa hieman tuohon lukupolitiikkaan, jättäen tämän kirjoittelun hieman vähemmälle. Tai siis voisin tasapainotella lukemisen ja kirjoittamisen siihen kosmiselle karman keinulaudalle, että olisivat koko ajan tasapainossa.
Itse olen tuosta aivolimasta irrottautunut erilleen ja alkanut tuottamaan itsenäisiä ajatuksia ja tietoisuutta. Täytyy todeta sen olevan aika vaikea prosessi ja vieläkin osa minusta on osa tuota tietoisuuden perikuvaa. En jaksa enää miettiä mitä mieltä muut ovat minusta, vaan olen minkälainen olen. En jaksa esittää aina niin korrektia tai muuten vaan mielistelevää vaan ollakseni muiden mieleen ja antavan heille sellaisen kuvan, että olen heidän kanssaan tästä asiasta samaa mieltä. Tästä ajatusmallista tietenkin saattaa kummuta se että moni ei tykkää, jos asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä ja asiat sanotaankin niin kuin ne ovat vastaajan mielestä eikä kysyjän.
Yksinkertaisesti sanottuna minua ei kiinnosta muide mielipiteet kauhean paljoa, sillä jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiin ja arvosteluihinsa, niihin en ole pätevä sanomaan yhtään mitään tahi arvostelemaan niitä. Ainoa asia, jolle tässä elämässä elän on minä itse. Tuo saattaa kuulla hedonistiselta lausahdukselta, mutta tarkoitan tällä koko tarinalla sitä, että loppujen lopuksi sinä itse olet vastuussa elämästä ja siitä kuinka sen elät. Onko mukavampaa elää se kuten itse haluat vai sillä tavoin kuin muut sinun odottavat käyttäytyä? Mieluummin elän omaa elämää siitä nauttien kuin siinä kauheasti kärsien sitä kun elän muiden odottamien normien ja säädösten mukaisesti. Tällä elämäntyylillä saattaa moni silta takaa palaa, mutta on se sen arvoistakin ja yhden takaa poltetun sillan edestä löytää lukemattoman määtän uusia ja niiden päästä toivon mukaan itsenäisiä persoonia, joiden kanssa jakaa tämä ajattelumalli.
Stop the press! Tässä tuli sellainen ajatustulva pienen ajan sisään, etten ole enää oikein varma mitä kirjoitinkaan. Nyt voi sanoa, että kaikki nuo ajatukset lähtivät suoraan sieltä Gray Matterista, jota meillä kaikilla on. En jaksa edes lukea tuota uudelleen vaan julkaisen sen tälläisenä, koska muuten on iso riski sen muunteluun ja kokonaiskuvan särkyväisyyteen. Odotan itselleni nyt sellaista moment of claritya, että jaksaisin itsekin panostaa hieman tuohon lukupolitiikkaan, jättäen tämän kirjoittelun hieman vähemmälle. Tai siis voisin tasapainotella lukemisen ja kirjoittamisen siihen kosmiselle karman keinulaudalle, että olisivat koko ajan tasapainossa.
J Ä Ä
Ennen olin introvertti ihminen, mutta sain kuoreni auki. Onkin ihmeellistä miten se jäätävä kuori voi peittää ihmisen alleen tuosta noin vain ja aivan väärissä tilanteissa missä pitäisi juuri olla avoin ja sosiaalinen oletkin aivan totaalisen lukossa tai sitten selitän kaiken Bermudan kolmiosta Estonian uppoamiseen. Miksi?
Tätä olen tässä miettinyt miten sosiaalinen media antaa helpon keinon kommunikoida, mutta reaalitilanteissa saattaa joutua lukkoon. Onko se digitaalisen napanuoran hetkellinen katkaisu liikaa ja toimii laukaisijana introverttiudelle?
Hmmm, vastausta on hyvä pohtia, mutta vaikka kuinka koetan mieleni tähän asiaan rutistaa en tiedä miksi en välillä osaa olla se ekstrovertti minä, joka todellisuudessa olen. Kai minä jännitän. Jännitys ja sosiaaliset pelot kun ei voikaan luottaa kolmannen osapuolen keskusteluapuun jää auttamatta alakynteen keskustelussa, josta ei vain tule mitään. Tämä on asia, jota minun pitää petrata. Paljon.
Tätä olen tässä miettinyt miten sosiaalinen media antaa helpon keinon kommunikoida, mutta reaalitilanteissa saattaa joutua lukkoon. Onko se digitaalisen napanuoran hetkellinen katkaisu liikaa ja toimii laukaisijana introverttiudelle?
Hmmm, vastausta on hyvä pohtia, mutta vaikka kuinka koetan mieleni tähän asiaan rutistaa en tiedä miksi en välillä osaa olla se ekstrovertti minä, joka todellisuudessa olen. Kai minä jännitän. Jännitys ja sosiaaliset pelot kun ei voikaan luottaa kolmannen osapuolen keskusteluapuun jää auttamatta alakynteen keskustelussa, josta ei vain tule mitään. Tämä on asia, jota minun pitää petrata. Paljon.
Subscribe to:
Posts (Atom)